Sinkut kiinnostavat! Yksin asuminen poliittisena kysymyksenä

Kesällä 2014 kaikki puhuivat hetken sinkuista. Mobiilideittipalvelu Tinder kiinnosti seurusteleviakin ja vihdoin joku uskalsi sanoa ääneen, että ihmisten tapaaminen verkossa on aivan yhtä normaalia kuin kaupan kassallakin. Että sinkut nyt etsivät uusia väyliä tavata uusia ihmisiä, ei mitään sen ihmeellisempää. Tässä keskustelussa ja ylipäätään sinkuista puhuttaessa yksin asuvista tai elävistä piirtyy helposti kuva vapaina viilettävistä hyvintoimeentulevista kaupunkilaiseläjistä, vaikka sinkkuja ovat mökin mummotkin. Sinkkuus yhdistetään myös aktiiviseen parinhakuun ja nähdään väliaikaisena asiantilana, josta jatkuvasti hakeudutaan kohti yhteiskunnallista ideaalia: perhettä.

Sinkuista puhuessamme unohdamme kuitenkin laajemman poliittisen kontekstin. Sinkku terminä häivyttää taakseen monia yksin asumiseen ja elämiseen liittyviä puolia, joihin pitäisi puuttua politiikan tasolla. Miljoona suomalaista asuu yhden hengen kotitaloudessa, mutta suomalainen politiikka on jumiutunut perhekeskeisyyteen. Tässä mennään metsään, jos ei tunnisteta muuttuvaa ympäröivää yhteiskuntaa: yksin asuvien määrä lisääntyy, kaikille ideaali ei ole perheen perustaminen, yhä useampi valitsee toisin. Yhteiskuntaa pitää suunnitella myös tämän ryhmän ehdoilla.

Yksin asuminen, eläminen ja yksinäisyys ja mitä niille pitäisi tehdä?

Usein keskustelussa yksin asumisesta sekoitetaan asuminen (tekeminen) ja eläminen (kokemus), vaikka yhä useampi seurustelevakin ihminen asuu yksin, ei siis elä yksin. Lisäksi näille ikään kuin synonyymina nähdään yksinäisyys, joka sekään ei suoraan liity yksin asumiseen, eikä välttämättä yksin elämiseenkään. Yksin asuminen ja eläminen ovat yksilön valintoja tai pakkovalintoja: toisille yksin asuminen on vapautta, toisille se voi tarkoittaa yksinäisyyttä.

Yksinäisyys ei myöskään itsessään ole poliittinen teema, jonka poliitikot voisivat suoraan ratkaista tai maailmasta poistaa, mutta asumisen ja palvelutarpeiden kautta se politisoituu. Esimerkiksi yksin asuminen kasvavana trendinä on yhteydessä yksinäisyyteen: tutkimusten mukaan yksin asuvilla on muiden kanssa asuviin verrattuna jopa 80 % korkeampi riski sairastua masennukseen. Yksinäisyyden terveys- ja hyvinvointihaitat pitää tunnistaa politiikan tasolla: mitkä ovat tulevaisuuden palvelutarpeet sosiaali- ja terveydenhuollossa, jos masentuneisuus lisääntyy? Kaupunkisuunnittelussa pitää huomioida kuinka julkinen tila tukee vahvemmin yhteisöllisyyttä, jos yhä useampi asuu yksin. Voidaanko suunnitella enemmän taloja, joissa voi asua yksin, mutta samaan aikaan tavata yhteisissä tiloissa muita?

Yksin asuminen yhden hengen tulojen varassa on riski niin taloudellisesti kuin hyvinvoinninkin kannalta: esimerkiksi sairastuminen ja sen mahdollisesti aiheuttamat tulonmenetykset näkyvät suoraan kotitalouden käytettävissä olevissa tuloissa, suoremmin kuin useamman tienaavan henkilön taloudessa. Yksin asuvalta eläkeläiseltä, opiskelijalta tai pitkäaikaistyöttömältä ja monelta muulta vuokran maksaminen syö suuren osan tuloista, etenkin pääkaupunkiseudulla. Poliitikkojen pitäisikin huolehtia siitä, että asuntotuotannossa lisätään pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa ja tarjontaa. Myös nykyisiä suuria asuntoja voisi pilkkoa pienemmiksi.

Lainsäädännöstä pitäisi perata paikat, joissa yksin asuvaa kohdellaan useamman henkilön kotitalouksiin verrattuna epätasa-arvoisesti. Eräs tällainen paikka on kotitalousvähennys: Sen lisäksi, että se suosii paremmin toimeentulevia, se on myös räikeän epätasa-arvoistava asumistavan mukaan. Yksin asuvan tai lasten kanssa asuvan yksinhuoltajan kotitalousvähennys on enintään 2 000 € vuodessa, kun taas kahden hengen kotitaloudessa tämä maksimimäärä on 4 000 € vuodessa.

Kyseessä on siis mitä suurimmassa määrin tärkeä eduskuntavaaliteema, kaikille puolueille. Tulevaisuudessa entistä tiheämmin asutuissa kaupungeissa ja toisaalta harvemmin asutulla maaseudulla yhä useampi asuu yksin. Näillä yksilön valinnoilla tai pakkovalinnoilla on merkitystä myös laajemman yhteiskunnan kannalta, ne muokkaavat sitä, kuinka suunnittelemme tulevaisuuden asumista, hoivapalveluita ja myyntiartikkeleita aina ruokapakkauksista lähtien. Asumisella on lisäksi paljon merkitystä ympäristölle, sen muodostaessa suuren osan päästöistämme ruoan ja liikenteen lisäksi. Toisaalta yksin asuminen on myös mahdollisuus uudenlaiselle kulttuurille ja yhdessätekemiselle, kunhan se kasvavana ilmiönä ensin tunnustetaan.

Miljoonan suomalaisen ohittamisen poliittisessa päätöksenteossa olisi jo aika loppua.

http://mariaohisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Keskustele aiheesta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>