Kulttuuripalvelut maksuttomiksi pienituloisille Helsingissä

Tein 15.2.2017 Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen Kaikukortin käyttöönottamisesta Helsingissä. Aloitteen allekirjoitti 55 valtuutettua eli reilu valtuuston enemmistö. Monella pienituloisella ei ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin. Kaikukortti on tarkoitettu yli 16-vuotiaille pienituloisille ja siihen sisältyy mahdollisuus ottaa mukaan tapahtumiin alle 16-vuotiaita lapsia.

Kuva: Ohisalo 2016: Yayoi Kusama: In Infinity – HAM.

Korttia jaetaan Kaikukortti-verkostoon hyväksyttyjen sosiaali- ja terveystoimijoiden asiakkaille. Kortti on käytössä Espoossa ja Kainuussa ja kokemukset siitä ovat positiivisia: esimerkiksi Kainuun kokeilussa vuonna 2016 oli noin 680 jaettua korttia ja lähemmäs 700 käyttökertaa, joista kansalaisopiston kurssipaikkoja yli 40. Espoon Kaikukortti-verkostossa on mukana yhteensä 27 kulttuurikohdetta (lista lopussa) ja suuri osa niiden tarjonnasta. Kaikukortilla voi hankkia kurssipaikkoja myös osaan Espoon Arbiksen kursseista. Kainuussa kortti käy viiden kansalaisopiston koko kurssitarjontaan.

Kaikukortti on helposti toteutettava ja konkreettinen keino toteuttaa sosiaalihuoltolain edellyttämää sosiaalista kuntoutusta, tukea sosiaali-, terveys ja kulttuuripuolen rakenteellista yhteistyötä ja ennen kaikkea edistää kulttuuripalvelujen yhdenvertaisuutta ja tuoda uusia yleisöjä kulttuuritarjonnan piiriin. Kaikukortin avulla kulttuuritoimijat voivat myös lisätä toimintansa käyttöastetta ja kasvattaa tunnettuuttaan yhteiskunnallisina vaikuttajina. Kaikukortti-toiminta tukee kuntalaisten terveyden edistämistä ja hyvinvointia perinteisten liikunnan, ravitsemussuositusten ja terveydenhoidon ohella.

Taiteet ja kulttuuri laajemmin ymmärretään nykyään osana ihmisen hyvinvoinnin rakentumista. Moni pienituloinen elää jatkuvassa niukkuudessa, jossa arjesta selviytyminen ajaa kaiken muun edelle. Arjen niukkuuden keskellä olisi tärkeää olla mahdollisuuksia osallisuuteen, mahdollisuuksia myös positiivisiin kokemuksiin. Kulttuuripalveluiden piiriin pääseminen ennaltaehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä ja lisää ihmisten mahdollisuuksia aktiiviseen osallisuuteen.

Kansainväliset tutkimukset osoittavat esimerkiksi, kuinka suomalaislasten välillä on harrastamisessa selkeä ero perheen sosioekonomisen taustan mukaan ja kuinka matalan tulotason perheiden lapsilla on muita pienempi todennäköisyys osallistua taideharrastuksiin ja päästä osalliseksi julkisesta kulttuuritarjonnasta. Yhtä aikaa moni pienituloinen työtön ja eläkeläinen jää kulttuurin ulkopuolelle, kun kaikki tulot on sidottu elämässä sinnittelyyn.

Esimerkkinä Espoon toimijat, jotka ovat mukana Kaikukortti-verkostossa:

April Jazz

Espoo Ciné

Espoon Kaupunginteatteri

Espoon kulttuurikeskus

Gallen-Kallelan museo

JuuriJuhla–Rotfest

KannuKino

Karatalo

Kino Tapiola

Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora

Näyttelykeskus WeeGee

EMMA – Espoon modernin taiteen museo

KAMU – Espoon kaupunginmuseo

Helinä Rautavaaran museo

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä

Suomen Kellomuseo

PianoEspoo

Sellosali

Talomuseo Glims

Tanssiteatteri Glims & Gloms

Tapiola Sinfonietta

Unga Teatern

Urkuyö ja Aaria

Vindängen

VocalEspoo

Luontokeskus Haltia

Esbo Arbis

 

Lisää tietoa Kaikukortista.

Artsequal: Taiteet, tasa-arvo ja hyvinvointi: Katsaus kansainväliseen tutkimukseen.

http://www.mariaohisalo.fi/

Keskustele aiheesta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>