Olen nyt muutamaan kertaan vastannut kysymykseen, miksi eduskunnan ulkopuolinen poliitikko voi hyvin olla Vihreiden puheenjohtaja. Muistatko vielä kun SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne tuli valituksi? Hän ei ollut päivääkään istunut kansanedustajana. Päivääkään vaaleilla valittuina poliitikkoina eivät myöskään olleet eläneet Ranskan ja USA:n tuoreet presidentit. Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho aikoo johtaa puoluetta niinkin kaukaa kuin Brysselistä käsin….

Tein 15.2.2017 Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen Kaikukortin käyttöönottamisesta Helsingissä. Aloitteen allekirjoitti 55 valtuutettua eli reilu valtuuston enemmistö. Monella pienituloisella ei ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin. Kaikukortti on tarkoitettu yli 16-vuotiaille pienituloisille ja siihen sisältyy mahdollisuus ottaa mukaan tapahtumiin alle 16-vuotiaita lapsia. Kuva: Ohisalo 2016: Yayoi Kusama: In Infinity – HAM. Korttia jaetaan…

Helsinkiläiset Tuukka Aaltonen ja Inkeri Hallamaa ovat Vihreiden varapuheenjohtajan, köyhyystutkija Maria Ohisalon kampanjapäälliköt vuoden 2017 kuntavaaleissa. Vaalipäivä on 9.4.2017. Tuukka Aaltonen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt projektipäällikkönä haastavissa IT- ja verkkopalveluprojekteissa ja on myös Etelä-Helsingin Vihreiden hallituksen varapuheenjohtaja. Inkeri Hallamaa on pohjakoulutukseltaan sosionomi ja valmistuu lähiaikoina Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi ja sosiaalityöntekijäksi. Myös…

(Puhe vihreillä puheenjohtajapäivillä 6.2.2016 Helsingissä) Siteeraan teille internetistä poimimaani tekstiä otsikolla: Eriarvoisuuden kasvu ei näytä huolettavan ”Laitapa valtioneuvoston verkkosivuille hakusanaksi eriarvoisuus. Valitse ajanjaksoksi nykyinen hallituskausi. Saat KOLME hakutulosta, ja nekin liittyvät vain etäisesti eriarvoisuuden vähentämiseen. Sen sijaan kilpailukyky tuottaa 174 hakutulosta.” Näin kirjoittaa toimittaja Pertti Martiskainen Itä-Savo -lehdessä. Siis KOLME hakutulosta sille, että poliittisena pyrkimyksenä…

Vihreiden eurovaalikampanja ei jäänyt osaavista ja aktiivisista ehdokkaista kiinni. Toki kärkiehdokkaiksi olisi pitänyt nostaa vahvemmin muitakin pitkän linjan osaajiamme kuin vain Heidi Hautalaa. Meillä oli vähän rahaa verrattuna viime eurovaaleihin, joissa todella voitimme toisen paikkamme. Siitä loistavasta tuloksesta lasku ei välttämättä valtavasti yllättänyt. Raha ei kuitenkaan ollut ainoa syy. Väitänkin, että hallitusvastuu painaa Vihreitä yhtenä…