Aika ajatella leipäjonot uusiksi

1990-luvulla suomalaisten kuntien katukuviin ilmestyneet leipäjonot olivat sosiaalipoliittinen huolenaihe, joista uutisoitiin ulkomaita myöten.

Vuonna 2016 leipäjonojen pitenemisestä kyllä puhutaan, mutta niin puhutaan myös siitä, kuinka ruokahävikkiä voisi mahdollisimman tehokkaasti vähentää. Hakusanoilla leipäjono ja hävikki saattaa usein löytää enemmän uutisia juuri hävikistä: ruokahävikkiä vastaan on valtioneuvoston linjauksia* ja mobiilisovelluksia kaupat myyvät epätavallisen muotoisia vihanneksia ja onpa Tanskassa avattu ehkä maailman ensimmäinen hävikkiruokakauppa. Muun muassa St1 korvaa jo nyt fossiilista energiaa kierrättämällä esimerkiksi leipomoiden taikinatähteet ja kauppojen vanhentuneet leivät ja muut biojätteet liikenteen polttoaineeksi ja vähentää samalla fossiilisia CO2-päästöjä. Tämä ruokahävikin vähentämisen ekologinen eetos on tärkeä, meillä ei ole varaa jättää tuotettua ruokaa käyttämättä.

Samalla huomaamme taas kerran, että leipäjonot avun muotona ovat vain laastareita. Emme voi olla täysin varmoja siitä, että hävikkiä riittää jaettavaksi leipäjonoissa ikuisesti. Siksi meidän pitää olla erityisen valppaina sen suhteen, kuinka saamme leipäjonojen sosiaalipoliittisen tarpeen poistettua: kuinka vaikutamme asumisen kohtuulliseen hintaan, kuinka tarjoamme työnsä menettäneille uudelleenkoulutusmahdollisuuksia, kuinka autamme ylivelkaantuneita, kuinka lievitämme päihdeongelmia, kuinka takaamme kaikille riittävät eläkkeet, kuinka varmistamme esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä leipäjonoihin jalkauttamalla, että ihmiset saavat leipäjonoista myös muuta kuin vain ruokakassin (se kun poistaa nälän, mutta ei köyhyyden tai huono-osaisuuden syitä). Keinoja on lukuisia. On poliittinen valinta tarttua tai olla tarttumatta näihin keinoihin. Paljon voidaan tehdä yhteistyössä julkisen ja kolmannen sektorin kesken, myös kauppojen ja esimerkiksi seurakuntien kanssa, niin kauan kun perustuslain 19 § oikeus sosiaaliturvaan toteutuu. 

Suomessa ruoka-aputoimintaa ei ole koskaan nähty sosiaalipoliittisena kysymyksenä: EU-ruokaa on hallinnoitu maa- ja metsätalousministeriön alaisuudesta (osana EU:n maatalouspolitiikkaa) ja nykyisen vuosien 2014-2020 EU:n vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö ja toimenpideohjelman hallintoviranomaisena toimii Maaseutuvirasto. Siitä ei vastaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö, jolle ajattelisi sosiaalipoliittisten kysymysten kuuluvan.

Leipäjonoissa jonottavista kaksi viidesosaa on niin kasautuneesti huono-osaisia, että he ovat sekä taloudellisesti, terveydellisesti, että sosiaalisesti huono-osaisia. Tuen tarve on siis ruokakassia moninaisempi. Esimerkkejä kestävän ruokakulttuurin ja huono-osaisuuden torjunnan yhdistämisestä ovat muun muassa Vantaan yhteinen pöytä -ruokavarasto, From Waste to Taste -kiertotaloushanke ja hävikkiravintola sekä Kaupunkilaisten oman pellon solidaarisuusosuudet.

Tarvitsemme yhtä aikaa vahvaa sosiaalipolitiikkaa ja resurssiviisaita toimia, jotta emme haaskaisi ihmis- emmekä luonnonvarojamme.

 

* 1. Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta. ‘Vähemmästä viisaammin’.

 

http://mariaohisalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Keskustele aiheesta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>