Olen nyt muutamaan kertaan vastannut kysymykseen, miksi eduskunnan ulkopuolinen poliitikko voi hyvin olla Vihreiden puheenjohtaja. Muistatko vielä kun SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne tuli valituksi? Hän ei ollut päivääkään istunut kansanedustajana. Päivääkään vaaleilla valittuina poliitikkoina eivät myöskään olleet eläneet Ranskan ja USA:n tuoreet presidentit. Perussuomalaisten Jussi Halla-Aho aikoo johtaa puoluetta niinkin kaukaa kuin Brysselistä käsin….

Olen ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon ja viimeisen neljän vuoden varavaltuutettuna toimimisen jälkeen haluan tehdä enemmän töitä kaikille hyvän Helsingin puolesta kaupunginvaltuutettuna. Haluan tehdä yhdessä #kaikkienstadi’n, joka torjuu köyhyyttä, on tasa-arvoinen, luo kaikille mahdollisuuksia ja on hyvä paikka asua yksin ja yhdessä. Kuntapolitiikalla vaikutetaan meidän kaikkien arkeen ja sen sujuvuuteen ja siksi tänään kannattaa äänestää.   Suomalaiset…

Tein 15.2.2017 Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen Kaikukortin käyttöönottamisesta Helsingissä. Aloitteen allekirjoitti 55 valtuutettua eli reilu valtuuston enemmistö. Monella pienituloisella ei ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin. Kaikukortti on tarkoitettu yli 16-vuotiaille pienituloisille ja siihen sisältyy mahdollisuus ottaa mukaan tapahtumiin alle 16-vuotiaita lapsia. Kuva: Ohisalo 2016: Yayoi Kusama: In Infinity – HAM. Korttia jaetaan…

11.10.2016 mediassa uutisoitiin, kuinka sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on jakanut 1,1 miljoonaa euroa erityisen tuen tarpeessa oleville ihmisille.   Tutkijana tämä kiinnosti minua, koska STM oli haun avatessaan viitannut erääseen tutkimukseemme huono-osaisuuden kasautumisesta leipäjonoissa*. Ajattelin hetken, että hienoa, nyt tutkijoita on kuunneltu ja STM etsii toimijoita, joilla on halu nälän lisäksi poistaa köyhyyden ja huono-osaisuuden…

Helsinkiläiset Tuukka Aaltonen ja Inkeri Hallamaa ovat Vihreiden varapuheenjohtajan, köyhyystutkija Maria Ohisalon kampanjapäälliköt vuoden 2017 kuntavaaleissa. Vaalipäivä on 9.4.2017. Tuukka Aaltonen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt projektipäällikkönä haastavissa IT- ja verkkopalveluprojekteissa ja on myös Etelä-Helsingin Vihreiden hallituksen varapuheenjohtaja. Inkeri Hallamaa on pohjakoulutukseltaan sosionomi ja valmistuu lähiaikoina Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi ja sosiaalityöntekijäksi. Myös…

1990-luvulla suomalaisten kuntien katukuviin ilmestyneet leipäjonot olivat sosiaalipoliittinen huolenaihe, joista uutisoitiin ulkomaita myöten. Vuonna 2016 leipäjonojen pitenemisestä kyllä puhutaan, mutta niin puhutaan myös siitä, kuinka ruokahävikkiä voisi mahdollisimman tehokkaasti vähentää. Hakusanoilla leipäjono ja hävikki saattaa usein löytää enemmän uutisia juuri hävikistä: ruokahävikkiä vastaan on valtioneuvoston linjauksia* ja mobiilisovelluksia kaupat myyvät epätavallisen muotoisia vihanneksia ja onpa Tanskassa…

(Puhe vihreillä puheenjohtajapäivillä 6.2.2016 Helsingissä) Siteeraan teille internetistä poimimaani tekstiä otsikolla: Eriarvoisuuden kasvu ei näytä huolettavan ”Laitapa valtioneuvoston verkkosivuille hakusanaksi eriarvoisuus. Valitse ajanjaksoksi nykyinen hallituskausi. Saat KOLME hakutulosta, ja nekin liittyvät vain etäisesti eriarvoisuuden vähentämiseen. Sen sijaan kilpailukyky tuottaa 174 hakutulosta.” Näin kirjoittaa toimittaja Pertti Martiskainen Itä-Savo -lehdessä. Siis KOLME hakutulosta sille, että poliittisena pyrkimyksenä…

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen budjetti vuodelle 2016, josta nyt paraikaa eduskunnassa keskustellaan, on kylmää kyytiä pienituloisille. Paljon on puhuttu hallituksen kilpailukykypaketin vaikutuksista työssäoleviin pienituloisiin, mutta luvassa on myös paljon sellaista, joka kohdentuu vielä huonommassa asemassa oleviin, kuten eläkeläisiin ja muuten työelämän ulkopuolella oleviin pienituloisiin. Hyvinvointivaltio-Suomessa köyhyys- ja syrjäytymisuhan alaisia on määritelmistä riippuen satoja tuhansia, joidenkin…

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen budjetti vuodelle 2016, josta nyt paraikaa eduskunnassa keskustellaan, on kylmää kyytiä pienituloisille. Paljon on puhuttu hallituksen kilpailukykypaketin vaikutuksista työssäoleviin pienituloisiin, mutta luvassa on myös paljon sellaista, joka kohdentuu vielä huonommassa asemassa oleviin, kuten eläkeläisiin ja muuten työelämän ulkopuolella oleviin pienituloisiin. Hyvinvointivaltio-Suomessa köyhyys- ja syrjäytymisuhan alaisia on määritelmistä riippuen satoja tuhansia, joidenkin…